Tietoa hoitamistamme oireista ja sairauksista

Tinnitus

Tinnitus eli korvien soiminen

Mitä on tinnitus?

Tinnitus eli korvien soiminen on äänten kuulumista korvissa tai päässä ilman ulkoista äänilähdettä. Kuultava ääni voi olla korkeataajuista soimista, vinkunaa, suhinaa, matalataajuista huminaa tai kohinaa. Lähes jokaisella on esiintynyt elämän aikana lyhytaikaista tinnitusta, mutta 15  prosentilla väestöstä tinnitus on jatkuvaa ja häiritsevää. Erittäin häiritsevää tinnitusta esiintyy kahdella prosentilla ihmisistä. Niistä henkilöistä, jotka kuulevat tinnitusta, 85 prosentilla ääni ei häiritse. Monella heistäkin ääni on ollut alkuvaiheessa häiritsevää.

Tinnitusta esiintyy 40 prosentilla normaalikuuloisista ihmisistä silloin tällöin ja selkeästi useammin, jos henkilöllä esiintyy syystä tai toisesta samanaikaista kuulonalenemaa. Tinnitukseen liittyy 75 prosentilla ihmisistä ainakin lievä kuulon alenema ja tämän vuoksi kuulo on aina tärkeä tutkia heti alkuvaiheessa. 40 prosentilla heistä, joilla on tinnitusta esiintyy myös häiritsevää ääniyliherkkyyttä. Yleensä tinnitukseen ei kuitenkaan liity muita sairauksia. 

Tinnituksen kuuluminen ja häiritsevyys ovat kaksi eri asiaa. Suurin osa tinnitusta kuulevista ei häiriinny soimisesta eli ajan myötä on tapahtunut habituoitumista eli tottumista ääneen. Häiritsevästä tinnituksesta on kyse, kun tinnitus herättää jatkuvaa negatiivista tunnereaktiota ja se häiritsee potilaan elämää ja kun ihminen etsii jatkuvasti keinoja lievittää tinnitusta.

Suuri osa tinnitusta kuulevista henkilöistä lopulta habituoituu ääneen 6-18 kuukauden aikana, jonka jälkeen tinnitus ei enää häiritse, mutta 2 prosentilla tätä habituaatiota ei itsestään tapahdu. Näitä henkilöitä, joilla habituaatiota ei itsestään tapahdu tai se pitkittyy, voidaan auttaa tinnitukseen erikoistuneen kognitiivisen käyttäytymisterapian (CBT) keinoin.

Tinnitus ja liitännäisoireet

Tinnituksen koettu haitta on yhteydessä tinnituksen häiritsevyyteen. Liitännäisoireet, kuten unettomuus sekä ahdistus ja masennus vaikeuttavat habituoitumista. Ahdistusta ja masennusta esiintyy noin 45 prosentilla tinnituspotilaista. Tinnitus ja masennus voivat liittyä toisiinsa useilla eri tavoilla. Masennus voi pahentaa tinnitusoireilua, toisaalta tinnitus voi altistaa masennukselle. Tinnitus voi esiintyä liitännäissairautena masennusta sairastavalla.

80 prosentilla henkilöistä, joilla on häiritsevää tinnitusta, esiintyy myös ääniyliherkkyyttä. Osalla heistä ääniyliherkkyydestä on saattanut tulla isompi ongelma kuin itse tinnituksesta.

Uusimpien tutkimusten mukaan psykologiset tekijät selittävät osan vaikeuksista selviytyä tinnituksen ja ääniyliherkkyyden kanssa (Aazh ym. 2017, 2018). On yleistä, että alkuvaiheessa kovin häiritsevistä tinnitus- tai ääniyliherkkyysoireista kärsivä ihminen pyrkii saamaan itselleen edes hetken helpotusta vointiinsa erilaisin keinoin, kuten välttelemällä kovia ääniä tai hiljaisuutta, viivästyttämällä nukkumaan menoa tai peittämällä (maskeeraamalla) tinnitusta. Ahdistuksen ja masennuksen samanaikainen esiintyminen voi lisätä näiden selviytymiskeinojen käyttöä. Kyseessä on välttämiskäyttäytyminen, joka ei tuo pysyvää ratkaisua ongelmaan ja sen tiedetään hidastavan myös habituaatiota. Tinnituksen ja ääniyliherkkyyden CBT-hoidon keinoin ohjaa pois välttämiskäyttäytymisestä ja tarjoaa pysyviä keinoja oireen häiritsevyyden hallintaan.

Tinnituksen kanssa yhtä aikaa esiintyvien liitännäisoireiden diagnosointi ja hoito on tärkeää tinnituksen hoidossa. Näin voidaan vähentää tinnituksen häiritsevyyttä sekä parantaa tinnituksesta kärsivän henkilön elämänlaatua.

Mitä tulisi tehdä? Mistä apua?

Jos kuulosi on todettu tutkimuksissa symmetrisen normaaliksi ja tinnitus on luonteeltaan jatkuvaa, eikä se häiritse elämääsi, ei vaadita jatkohoitoa. Jos kuitenkin tästä huolimatta huomaat itselläsi välttämiskäyttäytymistä tinnituksen häiritsevyyden helpottamiseksi, tähän on mahdollista saada apua Audexin asiantuntijoilta.

Jos sinulla on sen sijaan todettu kuulonlasku, joka vaatii kuulokojeita, on niiden sovittaminen ensisijainen asia. Tärkeää on myös tutkituttaa korvat asiantuntevalla lääkärillä. Kuulon kuntoutuksen tarve on yksilöllistä. Joidenkin henkilöiden  kuulemistilanteet työssä ja vapaa-ajalla ovat vaativampia. Myös häiritsevän tinnituksen esiintyminen voi vaikuttaa kuulonkuntoutuksen aloittamiseen aiemmassa vaiheessa.

Tinnitukseen mahdollisesti liittyvät sairaudet ja niihin liittyvät tutkimukset sekä mahdolliset liitännäisoireet diagnosoidaan ja toteutetaan perusterveydenhuollossa tai erikoislääkärin toimesta. Tarvittavat tutkimustarpeet voidaan kartoittaa myös Audexin audiologi-korvalääkärin etävastaanotolla.

Jos kuulontutkimukset ovat osoittautuneet normaaliksi tai kuulokojeet ovat jo käytössä ja antavan avun kuuloon, mutta tinnitus häiritsee edelleen jokapäiväistä elämää, nukkumista, keskittymistä tai muuten alentaa koettua elämänlaatua tai mielialaa, on mahdollista varata aika psykologi Kristiina Laakson ensivastaanotolle jatkohoidon suhteen. Kertaluonteinen vastaanotto ja sen aikana käyty keskustelu voi riittää eikä jatkohoitoa tarvita.

Jos sinun katsotaan hyötyvän Audexin tinnitushoidosta kognitiivisen käyttäytymisterapian (CBT) menetelmin, hoito voidaan aloittaa viipymättä. Hoidon tarve on ilmeinen, jos tinnitus heikentää merkittävästi elämänlaatuasi.

Mitä on tinnituksen hoito CBT-menetelmin?

Tinnituksen hoito CBT-menetelmin on alan merkittävimpien kansainvälisten asiantuntijayhteisöjen (AAO-HNS, American Academy of Audiology) suositus häiritsevän tinnituksen ensisijaiseksi hoidoksi. Tinnituksen hoito CBT-keinoin tarjoaa tietoa ja ohjausta, mutta sen lisäksi se antaa pysyviä työkaluja oireen häiritsevyyden vähentämiseksi. Hoidon tavoite on, että tinnitus ei enää hallitse elämää, eikä henkilön tarvitse muuttaa mitään elämässään tai suorittaa mitään toimintoja pärjätäkseen oireen kanssa. CBT-hoidon tavoitteena ei ole tinnitusäänen loppuminen vaan oppia yksilöllisiä keinoja tinnituksen häiritsevyyden hallintaan. Tämä mahdollistaa sen, että tinnituksen aistiminen ja tarkkaileminen jää taka-alalle. Hoidon tavoitteena on elämänlaadun paraneminen tinnituksesta huolimatta.

Tinnituksen CBT-hoito on vaikuttavampana hoitomuotona pitkälti syrjäyttänyt maailmalla TRT-hoidon häiritsevän tinnituksen hoidossa, sillä TRT-hoidon ei ole nähty riittävän nimenomaan häiritsevän tinnituksen hoidoksi. Olisi liian yksinkertaistettua pitää TRT-hoitoa CBT-hoidon muotona.

Audexissa tinnituksen hoitoa CBT -menetelmin tarjoavat siihen perehtyneet ja koulutetut kuuloalan asiantuntijat, jotka ovat tuoneet tämän hoitomuodon myös suomalaisten potilaiden avuksi.